Kyöstin jalanjäljillä

huhti 22 2017

10.3.2017 lähti ryhmä suvun jäseniä Pietariin juhlistamaan jääkärivärväri, kirjailija Kyösti Wilkunan Spalernajan tutkintavankilasta vapautumisen 100-vuotisajankohtaa.

Perjantaiaamuna matkasi 14 hengen seurue Allegro-junalla kohti Pietaria. Suvun jäsenten mukana seurueessa olivat psykiatri Ilkka Taipale, museointendentti Hanna Rieck-Takala ja opiskelija Johanna Kiviranta. Ryhmän jäsenistä kaksi oli Kyöstin alenevaa polvea, Unto-pojan poika Heikki Vilkuna ja vankeusaikana syntyneen, nuorimmaisen Kustaan eli Kustin tytär Hanna-Kaarina Laine.

Leppoisan junamatkan jälkeen saavuimme sateiseen Pietariin hieman ennen puolta päivää. Metrolla matkasimme kohti keskustaa, missä majoituimme Petro Palace Hotel:iin.

Ilkka Taipale oli järjestänyt iltapäivälle tutustumisen Suomen pääkonsulaattiin, minkä toiminnasta saimme yleiskatsauksen aikaisemmista vuosista nykypäivään asti.

Spalernajan nykyjulkisivu

Spalernajan vankila-alueelle käyntiin emme olleet saaneet lupaa ja rakennus on jo aiemmin purettu uudisrakentamisen tieltä.

Illan hämärtyessä vaeltelimme koko ryhmän voimalla etsiskellen illallispaikaksemme varattua georgialaista ravintolaa. Hilpeillä mielin astuimme ovesta sisään paikkaan, minkä olimme useaan kertaan etsiessämme ohittaneet. Illallistapahtuma oli mitä antoisin niin ruuan, kuin seurueemme historianasiantuntijoiden kertomusten suhteen.

Lauantaina ryhmä jakautui ja jalkautui tutustuakseen eri historiallisiin kohteisiin, joita Pietarissa riittääkin kaikille historiasta kiinnostuneille.

Hanna ja allekirjoittanut Hanna-Kaarina istuimme kiertoajelubussin kyydissä kahden tunnin ajan, joten tuli nähtyä ja kuultua kaupungin monen alueen ja rakennusten tapahtumia ihmiskohtaloineen.

Iisakin kirkon mahtipontisuus sai mietteliääksi ja ehkä hieman ahdistuneeksi rakennusvaiheita ajatellen, kuten kaikkialla maailmassa, missä ihmismassat ovat joutuneet erilaisia monumentaalisia rakennuksia pystyttämään.

Kyösti oli kuitenkin välttänyt pakkotyökohtalon tutkintavankeusajasta johtuen ja selviytyi sellissään kahdeksan kuukauden ajan kohtalaisen inhimillisesti. Kirjoittaminen ja jossain vaiheessa selliin sijoitettu venäläinen sekä viestittelyt vierusselleihin auttoivat selviytymään päivästä toiseen.

Näitä menneiden aikakausien asioita pohdiskelin illalla, kun kaupunkia taksin ikkunasta katselin matkatessamme kolmen naisen ryhmänä kohti metsästysravintolaa. Koko ryhmä oli illallisella ja mielipiteiden vaihto oli vilkasta.

Pietarin konsulaatti

Sunnuntaina, lähtöpäivänämme aurinko valaisi Pietarin kauniita rakennuksia, kun seurueemme nousi kadulle metrotunnelista vaeltaen matkatavaroineen kohti Finljandski-asemaa. Seurueemme pari riskiä miestä jäi laukkuvahdeiksi, kun osa ryhmästä, allekirjoittanut mukaan lukien, lähti puolijuoksua etsimään lähellä olevan Kretskyn vankilan porttia kiertokäynti mielessä. Kretsky oli Spalernajaa pahamaineisempi ja myös sinne oli joutunut suomalaisia. Olimme jo hyvän matkaa punaista tiilimuuria kiertäneet, kun muutamalta vartijalta saimme tietää, ettei vierailu ole nykypäivänä mahdollista.

Palasimme pettyneinä Nevan rantaan ja tutkailimme siltaa, joka johti Shpalernaja-kadulle. Vankilakorttelissa kohosi valtaisa tumma rakennus, lieneekö ollut jonkinlainen valvontakeskus. Sitä korttelikulmausta katsellessa voi vain hiljaisesti kiittää sitä hetkeä 12.3.1917, kun pietarilaiset ovat voimansa tunnossa tungeksineet kaduilla ja rikkoneet vankilan portit ja vapauttaneet siellä olleet vangit. Sieltä ovat suomalaiset väentungoksessa vaeltaneet kohti asemaa, mistä saivat junanvaunuista majapaikan kunnes pääsivät lähtemään Suomeen kohti seuraavia taisteluita.

Kauniina sunnuntai-iltapäivänä seurueemme jätti hyvästit Pietarille ja siirtyi jonossa turvatarkastuksen kautta Suomeen matkaavaan Allegro-junaan.

Lämmin kiitos kuuluu matkan järjestelyistä Antti Vilkunalle, Pekka Vilkunalle, Ilkka Taipaleelle ja Johanna Kivirannalle.

Sukuseuran sihteeri Hanna-Kaarina Laine

No responses yet

Vilkunan naiset: niin emännät kuin tyttäretkin

tammi 18 2017

Seminaarin puheet ovat nyt kuunneltavissa arkistossa.

Janne Vilkuna: Johdanto
Anna-Maria Vilkuna: Vilkunan suvun naisista yleisesti
Olli Vilkuna: Vilkunan kolmas emäntä Anna Wilkuna o.s. Nikula
Kirsti Mäenpää: Janiika Vilkuna o.s. Maliniemi
Ilona Herlin: Liisa Vilkuna o.s. Snellman (Kustaan puoliso)
Visa Vilkuna: journalisti Liisa Airaksinen o.s. Vilkuna
Kaisa Vilkuna: Varpu Vilkuna kirjailijana

No responses yet

Kyösti Wilkuna -seura ry 50 vuotta

marras 03 2016

Lapualainen Kyösti Wilkuna -seura ry vietti 16.10.2016 puolivuosisataisen toimintansa juhlaa. Seuraa ylläpitävät lapulaiset harrastajakirjoittajat.

Ennen varsinaista juhlaa oli seppeleen lasku Lapuan hautausmaalla kirjailija Kyösti Wilkunan hautapaadelle.

Seuran puheenjohtajan Antti Aarnion kutsusta tapahtumassa esiintyivät Vilkunan sukuseuran jäsenistä Kirsti Mäenpää, Olli Vilkuna ja Hanna-Kaarina Laine.

Kirsti Mäenpää tarinoi aiheesta Vilkunalainen, ja tietenkin kirjailija, Olli Vilkunan aiheena oli Kirjalija Kyösti Wilkunan Lapuan vuodet ja Hanna-Kaarina Laineen esitelmä käsitti katsauksen kirjailijan vaimon, Hannan, elämästä Nivalan Wilkunan taloon tulosta lähtien, päätyen elämään Marielundissa.

Lapuan Vanhan Paukun -kulttuurikeskuksen Alajoki-saliin oli kerääntynyt viisikymmenpäinen yleisö. Puheenjohtaja Aarniolle oli tullut juhlan jälkeen paljon kiitoksia esitelmistä, joista moni koki saaneensa runsaasti historiallista tietoa.

Tapahtumasta voi lukea Lapuan Sanomien 20.10.2016 kirjoituksia www.lapuansanomat.fi

Esitelmät tulevat www.lapua.fi -sivustolla olevaan HELEMI -Lapuan historialliseen tietokantaan.

Sihteeri Hanna-Kaarina Laine


kwseura50v_mini

No responses yet

Vilkunan naiset: niin emännät kuin tyttäretkin -sukuseminaari Porissa 13.8.2016

heinä 24 2016

Teema: ”Vilkunan naiset: niin emännät kuin tyttäretkin”
Varpu Vilkuna-Uusitalo

Vilkunan sukuseuran sukuseminaari Porissa Kirjurinluodossa Kirjurin Kesäravintolassa lauantaina 13.8.2016
http://www.kirjurinkesaravintola.fi

Kirjailija Varpu Vilkuna-Uusitalo kuoli tammikuussa 2014. Sitä ennen hän oli marraskuussa 2012 kiinnittänyt huomiota, että naiset aina unohtuvat, kun Vilkunan suvussa juhlitaan ja pidetään seminaareja. Siksi hän ehdotti, että seuraavan sukuseminaarin aiheena olisivat suvun naiset: ”Vilkunan naiset: niin emännät kuin tyttäretkin”. Näin päätettiin ja samalla kun suvun naisia muistetaan, kunnioitamme Varpun muistoa.

Neuvoteltu majoitustarjous: Sopimushintaan hotelli Amadosta huoneita koodilla ”Vilkuna” 1hh 60e / 2hh 70e.
http://www.amado.fi

Osallistumismaksu, joka sisältää meille varatun oman tilan, buffetlounaan ja ruokaiset iltapäiväkahvit on 40 euroa, joka maksetaan paikan päällä.

Ilmoittautuminen: Janne Vilkunalle sähköpostitse janne.vilkuna@jyu.fi tai puhelimitse 0405543569

Ajo-ohje: ”Kirjurin Kesäravintola löytyy Porin Kirjurinluodosta Kapellimestarinkadun päästä. Porin keskustasta Raumansillan yli ja parkkeeraus heti oikealta löytyville paikoille. Parkkipaikalta 100 metrin kävely.”

Seminaari alkaa avauksella ja lounaalla klo 13.

Iltapäivällä on kahvit suolaisine ja makeinen paloineen sekä epävirallinen/säääntömäärätön sukuseuran kokous.

Seminaarin puheet:
Anna-Maria Vilkuna: Vilkunan suvun naisista yleisesti
Olli Vilkuna: Vilkunan kolmas emäntä Anna Wilkuna o.s. Nikula
Kirsti Mäenpää: Janiika Vilkuna o.s. Maliniemi
Ilona Herlin: Liisa Vilkuna o.s. Snellman (Kustaan puoliso)
Visa Vilkuna: journalisti Liisa Airaksinen o.s. Vilkuna
Kaisa Vilkuna: Varpu Vilkuna kirjailijana

Sunnuntai on varattu vapaamuotoiselle sukuseurustelulle, miten kukin kenenkin sukulaisensa kanssa sopii.

No responses yet

Kyösti Wilkunan vangitsemisesta sata vuotta

kesä 12 2016

Kun painu päät muun kansan, maan me jääkärit uskoimme yhä.

Kalterijääkärit itsenäisyyden asialla

Nivalassa pidettiin 22.5. muistotilaisuus ja seminaari jääkärivärväri Kyösti Wilkunan pidättämisen satavuotispäivänä. Nivalan kirkkomaan kupeessa olevalla Jääkärien muistomerkillä puhunut Heikki Gummerus korosti jääkäreiden peräänantamatonta luonnetta. Oman henkensä uhalla he lähtivät vieraalle maalle saaman sotilasoppia, jotta Suomi pääsisi vapaaksi Venäjän ikeen alta. Heikki Gummeruksen isosetä uhrasi henkensä 24-vuotiaana Suomen vapauden eteen.

Muistotilaisuuden ja seppeleenlaskun jälkeen juhla jatkui Nivalan nuorisoseuran talolla.
Tilaisuuden aluksi Nivalan Puhallinorkesteri soitti Jääkärimarssin, jonka runsaslukuinen yleisö seisoen kuunteli.
Seminaarin alussa puhunut Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu korosti, että Nivalassa on vahva yhteiskunnan kehittämisen historia. Vuonna 1915 alkoi jääkäreiden värväys ja Kalajokilaaksosta lähti yli 40 jääkäriä koulutukseen, joista nivalalaisia oli kuusi.
Nivalan jääkärien matka Saksaan alkoi hevoskyydillä Ylivieskaan, josta jatkettiin junalla Kemiin vaikka liput ostettiin harhautukseksi Rovaniemelle. Matka jatkui meren jäällä harhaillen Ruotsin puolelle, josta jatkettiin junakyydillä.

Seppeleenlasku

Sortokausien satoa

Reijo Sallinen valotti jääkäriliikkeen historiaa. Liike liike toimi vuosien 1914 – 1918 välisenä aikana. Yhtenä alkusysäyksenä liikkeelle oli Tsaari Nikolai II aloitti venäläistämistoimet ja sortokaudet. Tämä herätti voimakkaan kansallisuusaatteen etenkin Suomen nuorison keskuudessa. Ensimmäinen maailmansota ja toinen sortokausi toivat tilanteeseen lisää sekavuutta. Sotilaskoulutusta kyseltiin niin Ruotsista kuin Tanskastakin, mutta turhaan. Seuraava tiedustelujen kohde on Venäjän silloin vihollinen Saksa, joka suostuikin pyyntöön.

 

Värväys oli kuumimmillaan syksystä 1915 toukokuuhun 1916. Jääkäreiden pääjoukolla oli vajaan kymmenen kuukauden tiukka kurssi Lockstedtissa. Tämän päätyttyä oli puolen vuoden pesti Saksan itärintamalle sodan todellisuuteen. Kaikkiaan 13 suomalaista kuoli tai katosi itärintaman taisteluissa. Sotavaihetta seurasi vuoden jakso Libaussa 13.2. 1918 saakka. Osa jääkäreistä lähettiin ennen pääjoukkoa Suomeen pommareiksi ja sabotööreiksi. Jääkäreiden pääjoukko saapui Vaasaan tasan kolme vuotta siitä, kun ensimmäiset kurssilaiset olivat saapuneet Lockstedtiin. Sallisen mukaan jääkäreillä oli ratkaiseva rooli Suomen vapaussodassa.

Mauno Ainasoja muisteli isoisänsä Edwardin kertomaa. Nivalan jääkärit olivat työläistaustaisia ja vaatimattomaan elämään tottuneita tavallisia nuorukaisia. Kovia kokemuksia tuntui jääneen Maunon mieleen isoisän puheista. Perille päästyään miehille ojennettiin Ruosteinen pakki ja lusikkahaarukka käteen. Vasta kiiltävään pakkiin sai muonaa. Miehiä ei Lockstedtin leirillä puhuteltu nimillä, vaan numeroilla.

Reijo Sallinen

Reijo Sallinen

Vallankumous pelasti kalterijääkärit

Kauhavan jääkärimuseon intendentti Hanna Rieck-Takala kertoi miehistä Spalernajassa eli kalterijääkäreistä. Vuosina 1915 -17 Venäjän santarmit onnistuivat ajamaan jääkäriliikkeen ahdinkoon. Useita miehiä ja joitakin naisia pidettiin vankiloissa ja jopa karkotettiin Siperiaan. Lähteistä riippuen 73 -78 jääkäriä ja värväriä lähetettiin vankilaan Pietariin.
Suurin osa oli yhteyshenkilöitä ja värveäreitä eikä niinkään matkalla olleita jääkäreitä. Vangituilla oli yleensä kolme mahdollisuutta. Elinkautinen, siirto Siperiaan tai kuolemantuomio olivat vangiksi joutuneiden vaihtoehdot. Kalterijääkäreiden tuomioita ei ehditty panna käytäntöön, koska armonanomuksia tehtiin ja päätökset teki Tsaari, joka vallitsevan sekasorron takia ei ehtinyt anomuksia käsitellä. Lopulta vallankumous pelasti kalterijääkärit, josta melkoinen osa jatkoi Saksaan.
Antti Vilkuna valotti Kyöstin taivalta Spalernajasta vapautumisen ja Tammisunnuntain väillä. Kai Donner sai Kyösti pestatuksi värväystoimintaan. Suvulleen tyypillisesti Wilkuna hoiteli värväystä ”takki auki” -tyylillä. Varsin pian maa alkoi kuitenkin polttaa jalkojen alla. Muutaman kuukauden piileskely Utajärven Kangas-Korholassa päättyi Nivalaan palaamisen ja kohta sen jälkeen tapahtuneeseen pidätykseen.

Antti Vilkuna

Antti Vilkuna

Pidätys suomalaisvoimin

Venäläisiä santarmeja ei Wilkunan pidätyspaikalla ei ollut, vaan pidätyksen hoitivat suomalaiset poliisit. Matka jatkui Oulun lääninvankilan kautta Spaleranajaan. Kahdeksan kuukautta Spalernajassa kirjaa luettaessa Wilkunan päävastustaja on kuvernööri Enehjelm ja hänen apunaan toimivat poliisit. Vankilassa Kyöstiä järkytti muutamien jääkärien loikkaaminen Venäjän puolelle. Wilkunan seuraavassa teoksessa ”Kun kansa nousee”, vapaussota oli muuttunut sisällissodaksi. Mtös harhaan johdetun suomalaisen työväestön kohtalo järkytti Kyöstiä.
Vankilasta vapauduttuaan Kyösti suuntasi Nivalaan, jossa järjestettiin paluujuhla maaliskuun lopulla. Paluujuhlassa Wilkuna kertoo tunteneensa itsensä talonpoikaiskuninkaaksi.
Syyskesällä Kyösti Wilkuna oli ahkerasti perustamassa palokuntia ja suojeluskuntia Nivalaan ja lähikuntiin.
Olli Vilkuna teki selkoa Kyösti Wilkunan vankeusaikana kirjoittamiin kirjeisiin. Oulun lääninvankilasta Kyösti kirjoitti, että suomalainen kuvernööri suhtautui paljon innokkaammin vangitsemisasiaan kuin venäläiset santarmit. Kyösti pyysi kirjeissään tuttaviaan lohduttamaan puolisoaan. Alkuajan kirjeissä huokui vahva optimismin ja huumorinkin henki. Wilkuna luuli että tuomioksi tulisi Siperian reissu. Optimismi säilyi oikeastaan koko vankeusajan. Erässä kirjeessä hän totesi, että jos minut olisi hirtetty, niin viimeiset sanat olisivat olleet: ”Eläköön itsenäinen Suomi”
Arvokkaimmaksi muistoksi Kyösti Wilkunan elämäntyöstä kohoaa se isänmaallisuuden henki, jonka hän loi tekojensa ja tuotantonsa välityksellä juuri sinä tärkeimpänä hetkenä, kun Suomen perustuksia rakennettiin. Wilkuna päätti monta kertaa luopua politiikasta, mutta isänmaansa asioita harrastavana ei voinut heittäytyä välinpitämättömäksi, vaan tempautui tuon tuostakin mukaan, kirjoitti lehtiin ponsia ja kannanottoja, piti puheita ja oli mukana lähetystöissä.

Visa Vilkuna

Muistomerkki_1_mini

No responses yet

100 vuotta Kyösti Wilkunan vangitsemisesta Muistoseminaari Nivalassa 22.5.2016

huhti 30 2016

Tilaisuus alkaa kukkalaitteen laskulla Nivalan Jääkärimuistomerkillä klo 11:30. Muistoseminaari on Nivalan Nuorisoseuralla, Olkkosentie 14, klo 12:00 Tilaisuus päättyy noin klo 13:30, jonka jälkeen on Nivalan kaupungin tarjoamat kahvit.

Kahvitusten jälkeen naulataan samanaikaisesti Kyösti Wilkunan muistolaatat Seppälän ja Vilkunan talojen seinään.

Nivalan Jääkärimuistomerkki sijaitsee kirkon ja seurakuntakodin välisessä puistossa. Kyösti Wilkunan työhuonemuseo on Nivalan kirjastossa avoinna klo 13 – 16. Sisäänkäynti torin puolelta gallerian ovesta.

Muistoseminaarin ohjelma

Muistoseminaarin ohjelman voit ladata arkistosta.

No responses yet

Kuusi juhannusta armeijan harmaissa

joulu 12 2014

 

Kuusi juhannusta armeijan harmaissa

 

Olli Vilkunan ja Tapio Vilkunan teos Kuusi juhannusta armeijan harmaissa, Joose Vilkuna isänmaata puolustamassa on ilmestynyt. Kirjaa on saatavilla seuraavilta henkilöiltä hintaan 25€ (+ mahdolliset postituskulut):

Mari Vilkuna puh. 040-7205158
Huvilakatu 12 A 2
00150 Helsinki

Pekka Vilkuna puh. 050-5113119
Vilkunantie 83
85500 Nivala

Arto Vilkuna puh. 050-5230730
Kainuuntie 1 D 57
90100 Oulu

Hanna-Kaarina Laine puh. 050-5702172
Harjutie 26
37550 Lempäälä
Kirjaa myy myös Nivala-Seura:

Nivala-Seura ry.
Kalliontie 30
85500 Nivala
www.nivalaseura.fi

No responses yet

Aulangon sukukokouksen pöytäkirjat

joulu 12 2014

Aulangon sukukokouksen pöytäkirjat ovat nähtävissä arkistossa.

No responses yet

Sukukokous Aulangolla 2014

syys 02 2014

Sukuseuran kokous 10.8.2014 Aulangolla sujui leppoisissa merkeissä. Kokoukseen osallistujia oli 24.

Suvun piiristä poisnukkuneita kunnioitettiin hetken hiljaisuudella.

Kokouksen seuraavan kauden henkilövalinnat hallitukseen sujuivat yksimielisesti; Puheenjohtajana jatkaa Janne Vilkuna, sihteerinä Hanna-Kaarina Laine.

Hallituksen pienennettyyn kokoonpanoon valittiin Markku Anttila, Ilkka Herlin, Anna-Maria Vilkuna, Olli Vilkuna ja Pekka Vilkuna.

Seuraava kokous päätettiin pitää vuonna 2016 Vilkunan suvun naiset -merkeissä.

Kokouksen lopuksi esittelivät Kirsti Mäenpää ja Olli Vilkuna kirjallista tuotantoaan.

Kirsti Mäenpää kertoi tämän vuoden puolella ilmestyneestä kirjastaan, Janiika. Saimme oivan kuvauksen kirjan tekovaiheista haastatteluineen, kuten myös naisen ankarasta elämästä suuren perheen leivän syrjässä kiinni pitämisestä.

Olli Vilkuna esitteli tulevaisuusvisiotaan eli trilogiaa Vilkunan suvusta; yksi osa on jo ilmestynyt eli Toivorikkaalla mielellä ja toinen painatusta vailla oleva Kuusi juhannusta armeijan harmaissa. Kolmas osa tulisi olemaan Vilkunan talon elämää puolen vuosisadan ajalta. Hänellä on myös suunnitteilla kerätä Vilkunan suvun tarinoita viime vuosikymmenien ajalta, joten hän toivoo saavansa tarinoita suvusta.

Puheenjohtaja ehdotti verkkomuseon perustamista sukuseuran nettisivulle, jonne jäsenet lähettäisivät kuvia erilaisista suvun esineistä tarinan kera.

Sihteeri Hanna-Kaarina

No responses yet

Kirsti Mäenpään puhe sukukokouksessa 2014

syys 02 2014

Hyvät kuulijat.
Tuon teille terveisiä hautojen takaa, isovanhempieni, nivalalaisten Heikki ja Janiika Vilkunan elämästä. 1800 ja 1900 lukujen taitteessa eläneiden Kusti ja Liisa Vilkunan kuuden lapsen ja kummallisen veljessarjan viidestä pojasta kolmas, Heikki Vilkuna, on ollut isäni Arvid Vilkunan isä.

Koko lapsuuteni olen elänyt sukutarinoitten keskellä. Kansakoulun olen aloittanut isäni kodissa, kouluksi ostetussa Onnelan suuressa talossa, Erkkisjärven rannalla.

Kotona Hauta-ahossa oli paljon kirjoja, peruja isovanhempien kodista Onnelasta. Monen kirjan tekijän nimenä oli Kyösti Vilkuna tai Kustaa Vilkuna. Isoisäni Heikki, on ollut Kustaalle setä ja Kyöstille veli. Kirjojen puhtaat reunat olivatkin sitten täynnä sotatykkien, pyssyjen tai laivojen kuvia. Ne puolestaan olivat edesmenneen veljeni Aaron piirtämiä.

Vanhempani, Aino ja Arvi Vilkuna, eivät olleet eläissään käyneet Raudaskylää kauempana, lukuun ottamatta isän sotareissuja. Niinpä teimme mieheni kanssa häämatkan akateemikko Kustaa Vilkunan kesämökille Lappajärvelle isän ja äidin ollessa mukana.

Kustaa Vilkunan kautta on Suomen kirjallisuuden kansallisarkistoon tallennettuna merkillisten veljesten ja suvun välisiä kirjeitä lukematon määrä, samoin Heikki-ukon päiväkirja, josta vanhempi versio oli jo siirtynyt isältä pojalle. Kirjoittaja veljeni Aaro sai sitten haltuunsa jossain vaiheessa näitä kopioita kirjeistä.

Omien ruuhkavuosieni hieman lievittyessä, aloin toteuttaa omaa haavetta, sanoja paperille kirjaksi asti.

Koska olin aina ollut mieltynyt historian ja vanhojen asioiden tutkimiseen, oli aivan itsestään selvää, että isoisän päiväkirja siinä käsissäni poltteli. Oli tullut aika laittaa se luettavaan muotoon ja muistoksi tuleville polville. Aika alkoi olla vähissä, dokumenttien kertojista suurin osa oli jo nurmen alla.

Vuonna 2012 syntyi ensimmäinen Isoisäni Heikki Vilkunan sukuhaarasta kirjoittamani historiikki, Maan ja taivaan välissä. Kirja kertoo isäntäparin Heikki ja Janiika Vilkunan, sekä heidän suuren perheväkensä rikkaasta, raskaasta ja värikkäästä elämästä. Historiikin pohjana on tietysti isoisän koko elämänsä ajan pitämä päiväkirja, veljesten väliset kirjeet, sekä sukulaisten ja kyläläisten haastattelut. Samoin keräsin valokuvia, joita löytyi ilahduttavan paljon. Olli Vilkunan kanssa vaihdoimme muutaman kirjeen, tämä kuuluu enemmän minulle ja tuo sinulle-periaatteella. Siitä olen vieläkin iloinen, veri on vettä sakeampaa.

Kirjasta on monelle selvinnyt kadoksissa olleita asioita. On tullut tunne, että kirja on enemmän koonnut, kuin hajottanut sukualaisia ja se onkin ollut yksi merkittävä tavoite tälle kirjalle. Jollakin tavalla on myös tullut tunne, että Onnelan surullinen loppu, joka on jättänyt pitkät varjot kaikkien sieltä kodista lähteneiden elämään, on saanut uudenlaisen ymmärryksen siitä, kuinka elämä on Heikkiä ja Janiikaa kuljettanut. Varjo on poistunut, tai ainakin haalistunut.

Ensimmäistä Onnelan historiaa kirjoittaessani, kypsyi hiljalleen ajatus, että isoäiti JANIIKA, on oman kirjansa ansainnut. Luonnollisesti oma ammattini kätilönä, on siivittänyt tuota ajatusta. Liki neljäkymmentä vuotta naisten ja heidän perheittensä vierellä, on tuonut monenlaista näkemystä naisen elinkaaresta. Ajan myötä on miesten ja naisten välinen työnjako, sekä kaikkinainen yhteiskunnallinen osallistuminen muuttunut ja muuttanut muotoaan, mutta tässä kirjassani merkillisten veljesten suvussa, ovat vielä miehet olleet pääosissa ja naiset taka-alalla, vaikka he juuri ovat tehneet puolisoilleen mahdolliseksi tien jäädä historian lehdille. Tämä on yksi syy, miksi halusin JANIIKAN kirjoittaa.

Janiika Vilkuna, os. Maliniemi, synnytti yksitoista lasta. Ensimmäisen 26v ikäisenä ja viimeisen Laurin, ollessaan 46-vuotias. Käytännössä hän oli joko raskaana, tai imetti, tai teki molempia yhtä aikaa nuoruudesta aina vanhuuden kynnykselle saakka. Heikin ja Janiikan ollessa Kanta – Vilkunassa, suuressa yhteistaloudessa, syntyi heille kahdeksan lasta, yksi Janiikan kotona Maliniemessä ja kaksi nuorinta Onnelassa. Omia lapsia kuoli aivan pieninä kolme, nuorina aikuisina neljä, vävy ja miniä, sekä lastenlapsia. Kokonaisia perheitä jäi vaille isää ja äitiä. Talo oli täynnä kunnasta sijoitettuja vähäosaisia huollettavia, oli renkejä ja palvelustyttöjä. Aluksi omat pojat perustettuaan perheen, asuivat vaimoineen ja lapsineen saman katon alla. Heikki osteli maita ja tiluksia, joita siirreltiin pojalta toiselle aina kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Miltei koko Erkkisperä oli Onnelan nimissä. Heikki merkkasi tonttejaan istuttamalla kuusiaitoja tai muita puita pihoille. Hänellä oli kauneustaju olemassa jo naidessaan Janiikan.

Janiika oli talon työnjohtaja Heikin asuessa Nivalan kuntaa, ollen 18:sta lautakunnassa yhtä aikaa. Heikki on aikoinaan kaikista lieveilmiöistään huolimatta, ollut aikaansa edellä oleva, merkittävä henkilö kotipitäjässään. Oltuaan yhdeksän vuotta kihlakunnan lautamiehenä, hän sai herastuomarin tittelin vuonna 1924. Mutta ilman Janiikan sitkeyttä ja taloustaitoja, ei Onnela olisi ollut päivääkään Onnela, eikä Heikki olisi jäänyt historian kirjoihin herastuomariksi nimitettynä.

Itse muistan mummon, kun hän oli kotonani viimeiset elinvuotensa. Pieni, hauraan, mutta hymyhuulisen näköinen, puristaen kulunutta virsikirjaa tiukasti ristittyjen käsien välissä mustan hameen helmassa, istuen kiikkutuolissa aamuhartautta kuuntelemassa. Isoisästäni Heikistä, en ehtinyt muistikuvaa tallentaa, olen ollut kolmivuotias hänen kuollessaan.

Janiikaa kirjoittaessani löysin todellisen tietoaarteen. Rauha Sarlinin, silloin 99v. Nivalasta. Sain puhutella häntä viime kesänä kaksi kertaa. Hän oli Janiikan Johanna -nimisen siskon tytär, joka aikoinaan oli ollut paljon töissä ja tekemisissä Onnelan, siis Janiika-tädin kodissa. Tavatessamme oli Rauha lukemassa veljensä Urho Helanderin 88v tuomaa kirjaani Maan ja taivaan välissä. Rauha sanoi minulle: kuule tyttö, kyllä minä tiedän nämä asiat paremmin kuin sinä. Olenhan silloin elänyt ja miltei asunutkin Onnelassa. Tämä kohtaaminen jäi syvästi mieleeni.

Samoin sain monta uutta asiaa Lauri-sedän vaimolta Vieno Vilkunalta, joka oli silloin jo satavuotias.

Nyt molemmat sitkeät naiset ovat päässeet puolisoittensa vierelle kirkkomaahan.

Rauha Sarlin sanoi Heikin ja Janiikan avioliitosta, että se oli todellinen rakkausavioliitto. Sillä ei yhdistetty isoja taloja, vaan kasvatettiin lauma lapsia maailmalle, isä-Heikki virsillä ja äiti-Janiika leivällä ja kädestä kiinni pitämällä valtavasta työmäärästä huolimatta.

Lopuksi voin sanoa omasta kirjallisesta jatkostani, että nyt on suku setvitty, mutta menneet ajat eivät jätä rauhaan. Haamut nousevat haudoistaan ja kone naputtaa aamuöisin. Aikanaan tulevat eläviksi uudelleen, luettavassa muodossa.

Heikki – ukko on kirjoittanut päiväkirjaansa ollessaan itse 74 – vuotias: rakas vaimoni on juuri täyttänyt 80 vuotta, mutta on vielä täysin työkykyinen, lukuun ottamatta vasemman jalan pikkuvarvasta.

 

Kirsti Mäenpää

(Tulostamiseen paremmin soveltuvan pdf-version puheesta löydät arkistostamme tämän suoran linkin kautta.)

No responses yet

Older »