Kyöstin jalanjäljillä

huhti 22 2017

10.3.2017 lähti ryhmä suvun jäseniä Pietariin juhlistamaan jääkärivärväri, kirjailija Kyösti Wilkunan Spalernajan tutkintavankilasta vapautumisen 100-vuotisajankohtaa.

Perjantaiaamuna matkasi 14 hengen seurue Allegro-junalla kohti Pietaria. Suvun jäsenten mukana seurueessa olivat psykiatri Ilkka Taipale, museointendentti Hanna Rieck-Takala ja opiskelija Johanna Kiviranta. Ryhmän jäsenistä kaksi oli Kyöstin alenevaa polvea, Unto-pojan poika Heikki Vilkuna ja vankeusaikana syntyneen, nuorimmaisen Kustaan eli Kustin tytär Hanna-Kaarina Laine.

Leppoisan junamatkan jälkeen saavuimme sateiseen Pietariin hieman ennen puolta päivää. Metrolla matkasimme kohti keskustaa, missä majoituimme Petro Palace Hotel:iin.

Ilkka Taipale oli järjestänyt iltapäivälle tutustumisen Suomen pääkonsulaattiin, minkä toiminnasta saimme yleiskatsauksen aikaisemmista vuosista nykypäivään asti.

Spalernajan nykyjulkisivu

Spalernajan vankila-alueelle käyntiin emme olleet saaneet lupaa ja rakennus on jo aiemmin purettu uudisrakentamisen tieltä.

Illan hämärtyessä vaeltelimme koko ryhmän voimalla etsiskellen illallispaikaksemme varattua georgialaista ravintolaa. Hilpeillä mielin astuimme ovesta sisään paikkaan, minkä olimme useaan kertaan etsiessämme ohittaneet. Illallistapahtuma oli mitä antoisin niin ruuan, kuin seurueemme historianasiantuntijoiden kertomusten suhteen.

Lauantaina ryhmä jakautui ja jalkautui tutustuakseen eri historiallisiin kohteisiin, joita Pietarissa riittääkin kaikille historiasta kiinnostuneille.

Hanna ja allekirjoittanut Hanna-Kaarina istuimme kiertoajelubussin kyydissä kahden tunnin ajan, joten tuli nähtyä ja kuultua kaupungin monen alueen ja rakennusten tapahtumia ihmiskohtaloineen.

Iisakin kirkon mahtipontisuus sai mietteliääksi ja ehkä hieman ahdistuneeksi rakennusvaiheita ajatellen, kuten kaikkialla maailmassa, missä ihmismassat ovat joutuneet erilaisia monumentaalisia rakennuksia pystyttämään.

Kyösti oli kuitenkin välttänyt pakkotyökohtalon tutkintavankeusajasta johtuen ja selviytyi sellissään kahdeksan kuukauden ajan kohtalaisen inhimillisesti. Kirjoittaminen ja jossain vaiheessa selliin sijoitettu venäläinen sekä viestittelyt vierusselleihin auttoivat selviytymään päivästä toiseen.

Näitä menneiden aikakausien asioita pohdiskelin illalla, kun kaupunkia taksin ikkunasta katselin matkatessamme kolmen naisen ryhmänä kohti metsästysravintolaa. Koko ryhmä oli illallisella ja mielipiteiden vaihto oli vilkasta.

Pietarin konsulaatti

Sunnuntaina, lähtöpäivänämme aurinko valaisi Pietarin kauniita rakennuksia, kun seurueemme nousi kadulle metrotunnelista vaeltaen matkatavaroineen kohti Finljandski-asemaa. Seurueemme pari riskiä miestä jäi laukkuvahdeiksi, kun osa ryhmästä, allekirjoittanut mukaan lukien, lähti puolijuoksua etsimään lähellä olevan Kretskyn vankilan porttia kiertokäynti mielessä. Kretsky oli Spalernajaa pahamaineisempi ja myös sinne oli joutunut suomalaisia. Olimme jo hyvän matkaa punaista tiilimuuria kiertäneet, kun muutamalta vartijalta saimme tietää, ettei vierailu ole nykypäivänä mahdollista.

Palasimme pettyneinä Nevan rantaan ja tutkailimme siltaa, joka johti Shpalernaja-kadulle. Vankilakorttelissa kohosi valtaisa tumma rakennus, lieneekö ollut jonkinlainen valvontakeskus. Sitä korttelikulmausta katsellessa voi vain hiljaisesti kiittää sitä hetkeä 12.3.1917, kun pietarilaiset ovat voimansa tunnossa tungeksineet kaduilla ja rikkoneet vankilan portit ja vapauttaneet siellä olleet vangit. Sieltä ovat suomalaiset väentungoksessa vaeltaneet kohti asemaa, mistä saivat junanvaunuista majapaikan kunnes pääsivät lähtemään Suomeen kohti seuraavia taisteluita.

Kauniina sunnuntai-iltapäivänä seurueemme jätti hyvästit Pietarille ja siirtyi jonossa turvatarkastuksen kautta Suomeen matkaavaan Allegro-junaan.

Lämmin kiitos kuuluu matkan järjestelyistä Antti Vilkunalle, Pekka Vilkunalle, Ilkka Taipaleelle ja Johanna Kivirannalle.

Sukuseuran sihteeri Hanna-Kaarina Laine

No responses yet

Leave a Reply